1176365999148122

 Ikätason mukaisia kotitöitä lapsille

Meidän mielestä on tärkeää, että lapsetkin osallistuvat pienestä pitäen kodin puuhiin oman ikätasonsa mukaisesti. Feministeinä ja äiteinä haluamme opettaa, että työt jaetaan kaikkien perheenjäsenten kesken. Pitkällä tähtäimellä teemme lapsille myös karhunpalveluksen, jos he eivät opi kodin perusasioiden tekemistä.

Tekemisestä kuten siivoamisesta kannattaa itsekin puhua positiiviseen sävyyn, jotta lapset eivät kasva inhoamaan kotitöitä. Ainakaan siitä ei kannata tehdä suurta numeroa, jos inhoaa jotain tiettyä kotityötä. Harjoittelijan jälki ei tietenkään ole sama kuin itse tehden, mutta tässäkin kannattaa opetella sietämään riittävän hyvää ja keskeneräisyyttä. Harjoitus tekee mestarin ja tehty on parempi kuin ”täydellinen”.

Jokainen tuntee oman lapsensa, heidän kykynsä ja rajoituksensa parhaiten. Siksi viikon tulostettavan iät ovat suuntaa antavia. Olemme tehneet tämän itäuusimaalaisella ja stadilaisella kaupunkilaisjärjellä, joten älkää ottako sitä kirkossa kuulutettuna tai edes suosituksena.

Esimerkiksi tässä listassa on annettu jo pienille lapsille tehtäväksi ”kuoria” juureksia. Lähinnä se tarkoittaa sitä, että sen ikäiselle on meidän perheissä uskallettu antaa kuorimaveitsi käteen ja luotettu, että sen kanssa ei saa suuria tuhoja tai haavoja aikaiseksi. Salaattiaineksia voi myös repiä (muovi) kulhoon. Sen sijaan veitsellä leikkaaminen on vanhempien lasten hommaa.

Eri ikäisille voi antaa avustavia, suorittavia ja vastuullisia tehtäviä. Kaupassa pienemmät voivat käydä nuorempana mitä lähempänä se on. Lähikaupasta voi käydä tekemässä täydentäviä ostoksia. Pienetkin lapset voivat toivoa omia lempiruokia viikon ruokalistan suunnittelun yhteydessä ja teini-ikäinen nuori voi jo suunnitella ruokia, hankkia aineet ja valmistaa kokonaisen aterian.

Lataa siis tästä idealista ja jaa oman perheesi kokemuksia kotitöiden jakamisesta kommenteissa!

Lataa kotiaskareet lapsille.

Terveisin
Eveliina ja Kaarina


52 Tulostettavaa oli ammattijärjestäjä Eveliina Lindellin (Go Lightly) ja graafikko Kaarina Laannin (Ketokettu Design) vuoden mittainen projekti, jossa julkaistiin 52 tulostettava, yksi viikossa.

Haluaisitko kaikki tulostettavat suoraan sähköpostiisi? Saat ne täytämällä alla olevan lomakkeen!

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter