1176365999148122
Valitse sivu

Esikoiseni aloitti peruskoulun ja itse osallistuin ensimmäiseen vanhempainiltaani koululaisen huoltajana. Juhlavasta auditorioista siirryttiin luokkiin, joissa isät ja äidit istuivat pulpeteissa ja luokanopettaja sekä erityisopettaja kertoivat työstään lastemme parissa. Kokenut, pätevä ja äärimmäisen kärsivällinen opettaja kertoi meille koulun järjestyssäännöistä ja erityisesti ekaluokkalaisille tärkeimmistä kohdista. Sääntöjen tarkoitus on taata turvallinen ja oppimista tukeva ympäristö sekä työrauha niin oppilaille kuin henkilökunnallekin.

classroom-435227_1280

Ensimmäiset viikot ovatkin ekaluokkalaisilla kuluneet pääasiassa rutiineita opetellessa ja käytäntöihin totutellessa. Käytävällä ei saa juosta, omaa vuoroa pyydetään viittaamalla, palloa ei saa pompotella sisällä, ruokalassa puhutaan hiljaa. Koululainen ei kaikkea oppimista edes huomaa, vaan läksyt tuntuvat liiankin helpoilta ja tylsiltä. Mutta hassuiltakin kuulostavilla rituaaleilla, kuten koulupäivän päättävällä loppulaulla, on aina tarkoitus: se auttaa pientä muistamaan että oma koulupäivä on päättynyt ja iltapäiväkerhoaika alkaa.

Kun säännöt ja rutiinit alkavat sujua, päästään vaiheeseen, jossa niistä tulee hyviä tapoja. Tapa on sellainen, jota ei tarvitse ajatella erikseen, vaan se luonnistuu itsestään, ikään kuin autopilotilla. Esimerkiksi koulurepun pakkaaminen iltaisin tai jumppavaatteiden ja pyyhkeen ripustaminen kuivumaan liikkapäivän jälkeen ovat hyviä tapoja, jotka tekevät arjesta sujuvampaa.

Niin sanottuja oppimisen portaita on neljä:

  1. En tiedä etten tiedä
  2. Tiedän etten tiedä
  3. Tiedän että tiedän
  4. En tiedä että tiedän

Kodin järjestämiseen soveltaen: ensimmäisellä portaalla ihminen ei tiedä, että hän voisi muuttaa tapojaan jotta koti pysyisi helpommin järjestyksessä. Häntä turhauttaa se, ettei kotiavaimia koskaan löydy silloin, kun on lähdössä ulos. Toisella portaalla hän jo tiedostaa, että asialle voi tehdä jotain – opetella laittamaan avaimet aina samaan paikkaan kotiin tullessaan. Kolmannessa vaiheessa hän tiedostaa osaavansa uuden taidon, muistaa laittaa kotiavaimet eteisen löydällä olevaan koriin, ja viimeisellä portaalla hän on jo unohtanut oppineensa sen, avaimet lennähtävät koriin kuin itsestään.

Itse liputan kovasti rutiinien puolesta. Ymmärrän, että ne herättävät ihmisissä erilaisia reaktioita, joillakin on niihin jopa viha-rakkaussuhde. Itse kannustan ajattelemaan rutiineja ja listoja välineenä oppia hyviä tapoja.

Loppujen lopuksi kyse on vain erilaisten asioiden harjoittelusta kunnes ne alkavat sujua itsestään.

Tavan ja rutiinin ero on siinä, että rutiini tehdään tiedostaen (oppimisen portaiden toisella ja kolmannella askelmalla), tapa sen kummemmin ajattelematta (neljännellä askelmalla). Rutiinit ovat usein aikaan sidottuja, tavat liittyvät yleensä johonkin toiseen tapahtumaan.

Esimerkiksi siivousrutiini voi olla ripoteltu usealle viikonpäivälle tai kerran viikossa (tai kuukaudessa) tehdään isompi siivousoperaatio. Siivousta voi toteuttaa myös ”sitten on pakko, joku jaksaa ja viitsii” -säännöllä ja jos arki sujuu silloin paremmin, se riittää.

Rutiinien ei ole tarkoitus olla joustamattomia elämää rajoittavia tekijöitä, vaan vähentää arkisiin asioihin liittyvää ylimääräistä päätöksentekoa ja siitä johtuvaa väsymystä.

Vaikka lauantai olisi tavallinen lakanoiden vaihto- ja pesupäivä, ei maailma kaadu vaikka homman tekee vasta sunnuntaina. Kaistaa vapautuu mielekkäämpään tekemiseen, kun ei tarvitse pelätä unohtavansa tärkeitä asioita, kuten laskujen maksamista. Laskut voi maksaa kerran viikossa tai kahdessa, itse hoidan ne tavallisesti joka maanantai. Kun jokaisella tehtävällä on viikossa oma paikkansa, tehtävät jakaantuvat tasaisemmin eikä mikään viikonpäivä ole liian raskas. Samalla ehtimisestä murehtiminen vähenee, kun tietää että homma on edessä tiettynä ajankohtana.

Käänteisenä esimerkkinä toimii vaikkapa silitys, johon minulla ei tällä hetkellä ole säännöllistä rutiinia. Viimeksi kun pakon edessä rupesin silittämään (koska puhtaita vaatteita ei enää ollut), venyi homma kahdelle päivälle, sillä silitystä odottavia paitoja oli kertynyt aivan järkyttävä kasa. Samanlaisten töiden tekeminen yhdellä kertaa on järkevää, mutta ansana on tehtävän kasvaminen liian suureksi, jolloin siihen ryhtyminen vaikeutuu. Rutiinien avulla tehtävät pysyvät ihmisen kokoisena.

Huonoista tavoista on vaikea päästä eroon. Parhaiten se onnistuu, kun keksii hyvän tavan, jonka voi opetella sen tilalle. Oppimisen aikana voi käyttää erilaisia muistuttajia: ihmisiä, muistilappuja, kännykän herätyskelloa… Tapoja kannattaa ottaa harjoitteluun yksi kerrallaan, ja lisätä seuraava kun edellinen alkaa sujua. Valmentamisessa on kyse muun muassa hyvin tapojen tiedostamisesta ja niiden hyödyntämisestä.

Jos rutiini kuulostaa kamalalta ajatukselta ja elinkautiselta tuomiolta tylsään elämään, kokeile vain yhtä asiaa korkeintaan kaksi viikkoa. Sen jälkeen arvioi miltä nuo viikot tuntuivat.

Olisiko sinusta mukavampaa herätä joka aamu siistiin keittiöön, jossa ei ole likaisia tiskejä vai se, että näet tiskipöytäsi kerran kolmessa kuukaudessa?

Millaisen tavan haluaisit itse opetella seuraavaksi?

 

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter