1176365999148122

Tähän aikaan vuodesta moni päättää ryhdistäytyä. Oli sitten kyse terveellisemmistä elämäntavoista tai kodin saamisesta järjestykseen, mikään ei ole parempaa aloittaa uusi elämä kuin uuden (luku)vuoden alku.

Mutta entäs jos motivaatio loistaa poissaolollaan? Mistä kaivaa energia urakkaan, joka tuntuu niin hankalalta, muodottomalta ja suurelta että siitä ei tahdo saada otetta? Minulta kysyttiin tätä taas Hyvä järjestys, sujuvampi arki -kurssilla ja ajattelin jakaa vastaukseni teidänkin iloksenne.

Viime talvena käymäni ratkaisukeskeisen valmentamisen kurssin aikana luin erittäin mielenkiintoisen kirjan Ratkaisun taito, joka oli yksi pakollisista kirjoista opintoja varten. Siitä jäi mieleeni erityisen hyvin niin sanottu motivaation kaava:

Motivaatio = lopputuloksen mielekkyys x tavoitteen saavuttamisen todennäköisyys x tekemisen ilo

Toisin sanoen motivaatio koostuu kolmesta osasta, joista yhteenkin vaikuttaminen lisää motivaatiota asian eteen puurtamiseen.

Motivaatio ilo motivaation kaava

Lopputuloksen mielekkyys

Tämä on varmasti se perinteinen, yksiulotteinen tapa ajatella motivaatiota. Annetaan alaisille palkkio, kun he saavuttavat asetetun tavoitteen. Joopa joo.

Sisäisellä ja ulkoisella motivaatiolla on kuitenkin tärkeä ero. Esimerkki on helppo keksiä laihduttamisesta: tavoittelenko ylimääräisten kilojen karsimista siksi, että häpeän omaa ulkomuotoani (ulkoinen motivaatio) vai siksi, että haluan tuntea itseni terveemmäksi (sisäinen motivaatio)? Haluanko kotiin lisää järjestystä siksi, että häpeän sotkua (ulkoinen motivaatio) vai siksi, että haluan paikan jossa voin rentoutua (sisäinen motivaatio)?

Sisäinen motivaatio on ehdottomasti parempi lähtökohta lähteä tavoittelemaan jotakin lopputulosta. Jos sinusta tuntuu, että sinun “pitäisi” tavoitella asiaa, mutta et sisimmässäsi ajattele sen olevan tärkeää, oikeudenmukaista tai aikasi arvoista, voit unohtaa tavoitteen samantien. Tietyt asiat on elämässä pakko hoitaa, mutta silloinkin niihin liittyy tarpeeksi syvältä kaivaen jokin mielekäs lopputulos. Tyyliin jos et juo, kuolet. Sisäistä motivaatiota ei voi valaa ihmiseen ulkopuolelta. Ei vain voi. Siksi hyvääkin tarkoittavat kommentit eivät saa ihmistä ryhtymään toimeen, jos hän ei tunne asiaa omakseen.

Jos lopputulos ei voisi vähempää kiinnostaa, on motivaatiota vaikea löytää. Jotkut motivoituvat helpommin silloin, kun tavoitteen saavuttamatta jättämisestä seuraa jotakin ikävää sen sijaan, että sen saavuttamisesta seuraisi jotain mukavaa. Esimerkiksi myyntitavoitteesta jääminen voi johtaa siirtoon muihin työtehtäviin (ei kivaa) ja tavoitteeseen pääsemisellä voi ansaita bonuksen tai kostean illanvieton (joidenkin mielestä kivaa). Mikä motivoi yhtä, ei välttämättä toimi toiselle. Siksi on hyvä kaivaa jokaisesta se sisäinen ääni, pienikin, joka puhuu lopputuloksen puolesta.

Tavoitteen saavuttamisen todennäköisyys

Lopputuloksen lisäksi olennaista on myös sen saavuttamisen todennäköisyys. Tai oikeastaan uskosi siihen, että juuri sinä voit saavuttaa asetetun tavoitteen. Mikään ei nimittäin ole lannistavampaa kuin liian suuri tavoite kykyihin tai kapasiteettiin nähden. Kyvyillä tarkoitan taitoja toteuttaa asia, esimerkiksi ajaa yksipyöräisellä, kapasiteetilla esimerkiksi aikaa laittaa kotia järjestykseen tai energiaa kirjoittaa blogia lasten mentyä nukkumaan.

Siksipä lopputuloksen sijaan on järkevää asettaa myös välitavoitteita, joihin pääsyä voi tuulettaa. Esimerkiksi tavaralaji, alalaji, huone tai huonekalu kerrallaan eteneminen. Tai ota vielä pienempiä tavoitteita, pääasia että saat huomion pois lopputuloksesta, jossa olet ehkä pitkälle ensi vuoden puolella. Ja juhlista niitä, tyyli on vapaa.

Uskoa omiin kykyihin voi vahvistaa myös onnistumispäiväkirjan avulla. Siihen kirjataan mielellään päivittäin vähintään yksi asia, joka sujui hyvin. Hetken päästä huomaat, että osaat aika monia juttuja. Vaikka joskus tuntuu että kaikki menee pieleen, eivät _kaikki_ asiat oikeasti tee niin. Onnistumiset voivat olla hyvinkin pieniä, kuten se että löysit aamulla jalkaasi samaa paria olevat sukat (jos sillä on niin väliä).

Tekemisen ilo

Täytyy myöntää, että tämä on varmasti oma heikkouteni. Siksi tämän kuukauden teema omassa elämässäni onkin huumori. Huomaan olevan usein ihan järkyttävä tosikko. Sen huomaa siitä, että kun yritän vitsailla, minulle huomautetaan että älä ota asiaa niin tosissaan. En tiedä kumman huumorintajussa silloin on vikaa.

Tekemisestä voi tehdä hauskaa monella eri tavalla, kunhan ei tee sitä muiden ihmisten kustannuksella. Mutta pointtina se, että motivaatio nousee, kun tekeminen on kivaa. Tähän liittyvät tietysti muut ihmiset, joiden seurasta nauttii.

Oma inhokkikotityöni on käsin tiskaaminen. Ruokapöydän tyhjentäminen illallisen jälkeen, tiskikoneen ja kaapin tyhjentäminen, tiskikoneen täyttäminen, kaikki käy, mutta käsin tiskaaminen – yksinkertaisesti yök. Mutta viimeksi tänään ryhdyn hommaan laittamalla suosikkipodcastini soimaan ja napit korviin. Musiikki on hyvä tapa viihdyttää itseään yksin tai seurassa. Musiikki auttaa myös vireystilan ylläpidossa, jos sen kanssa on haasteita.

Hassu juttu on muuten se, että hymyileminen tekee iloiseksi – myös tekohymy. Kun vääntää suupielet ylöspäin vaikka väkisin, ei voi välttää valoisampaa mieltä. Olen kokeillut ja todennut sen toimivan. Oikein kurjana päivänä toisille ihmisille puhuminen tekohymyillen auttaa saamaan päivään hyvän kierteen. Eikä maksa mitään!

Mihin aiot siis itse kiinnittää ensimmäisenä huomiota, kun huomaat kaipaavasi lisää motivaatiota? Lopputuloksen mielekkyyteen, tavoitteen saavuttamisen todennäköisyyteen vai tekemisen iloon? Minä menen nyt harjoittelemaan sitä huumoria ja tekohymyilemään tuntemattomille.

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter