1176365999148122

Japanilaisen ammattijärjestäjän Marie Kondon kirja The Life Changing Magic of Tidying Up ilmestyi tänä keväänä suomeksi nimellä Siivouksen elämänmullistava taika (Bazar kustannus).

Marie Kondo KonMari kirja

Lainasin sen kirjastosta ja luin yhden viikonlopun aikana. Tarina oli vetävästi kirjoitettu eikä opusta malttanut laskea käsistään. Tosin englannista käännetty suomennos herätti välillä kysymyksiä, joihin en ole vielä saanut vastausta.

Ennen lukemista vilkuilin kirjan sisällysluettelon ja otsikot tuntuivat melko provosoivilta:

  • Tähtää täydellisyyteen
  • Säilytysekspertit ovat hamstraajia
  • Älä muuta menetelmää oman persoonallisuutesi mukaan
  • Älä anna omaisten katsella
  • Sitä, mitä et tarvitse, ei perheesikään tarvitse

Kirjaa lukiessa otsikot osoittautuivat kuitenkin ihan tolkun lauseiksi (usko tai älä).

Kondolla on oma filosofia, jonka mukaan hän palvelee asiakkaitaan. Hänen tiukat sääntönsä vetoavat yllättävän moneen. Facebookissa on useita suljettuja ryhmiä, jonka jäseniltä odotetaan KonMari-metodin noudattamista joko tiukemmin tai ei niin orjallisesti. Tavallaan ilmiö on looginen, koska yleislaimeat ideat harvemmin inspiroivat ketään.

Yksi Kondon noudattamista säännöistä on tavaralajien läpikäyminen tietyssä järjestyksessä. Hän aloittaa aina vaatteista. Sen jälkeen tulevat kirjat, paperit, sekalaiset (komono), kolikot, lahjat, matkapuhelinpakkaukset, tuntemattomat sähköjohdot, napit, sähkölaitteiden pakkaukset, rikki menneet televisiot ja radiot, vuodevaatteet, meikkinäytteet, terveysvillitykset, imaistuotteet ja tunne-esineet. Valokuvat on tärkeä käsitellä viimeiseksi.

Itse inspiroiduin kokeilemaan vaatteiden säilytystä pystyssä vierekkäin sen sijaan, että ne makaisivat päällekkäin. Lastenvaatteista oli helpointa aloittaa, koska säilytän omia vaatteitani pääasiassa henkarissa. (Olen taas alkanut silittää omat yläosani viimevuotisen stylistin läksytyksen jälkeen.)

Ällistyin itsekin kuinka paljon vähemmän tilaa tytön vaatteet vievät pystysuunnassa säilytettyinä. Toistaiseksi kasat menevät helposti sekaisin, koska kaksivuotias käy vaatekaapilla hakemassa itselleen kuteet. Myös miehen T-paidat viikattiin pieniksi paketeiksi ja hän on ihastunut uuteen systeemiin.

Kirja käsitteli erityisesti kahlittua rojua eli enemmän säilytystilojen kuin villien tavaroiden raivaamista. Suosittelen kirjaa erityisesti heille, joiden on vaikea luopua ”nostalgiaroinasta”. Siihen Mariella on myös omat konstinsa.


Tsekkaa myös 52 Tulostettavaa -projektin checklist 23 KonMari-tarkistuslista

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter