1176365999148122

Tavoitteiden asettaminen on tärkeää aina, kun haluaa saada jotain aikaan. Se on yksi ensimmäisistä ellei ensimmäinen askel, joka pitää tehdä – varsinkin jos kyseessä on yhtään isompi projekti. Tavoitteita ja päämääriä voi asettaa useilla eri tavoilla. Esittelen tässä muutaman.

Kuinka asettaa tavoitteita

Visualisointi

Tavoitteiden visualisointi on yleinen tapa asettaa tavoitteita elämälle. Olet ehkä kuullut Aarrekartta-tekniikasta. Siinä konkretisoidaan unelmia keräämällä kuvia (joskus myös tekstinpätkiä) yhteen tauluun. Työstämällä tavoitteet kuviksi ne painuvat mieleemme tehokkaasti. Aarrekarttaa suositellaan pitämään näkyvällä paikalla, jotta tavoitteet muistuisivat mieleen päivittäin.

Visualisoinnin vaikutus perustuu siihen, että alitajuntamme alkaa toimia kohti tavoitteiden saavuttamista. Pienistä asioista kasvaa alati levenevä virta, joka kuljettaa meitä kohti päämäärää. Tietoisten valintojen tekeminen on mahdollista vasta kun tietää minne on menossa.

Visualisointia voi harrastaa paperin, aikakauslehtien, saksien ja liimapuikon kanssa tai vaikkapa Pinterestissä. Pinterestiin voi luoda myös salaisia tauluja, jos haluaa pitää unelmansa salassa. Jotkut teettävät dream boardeistaan jopa canvastauluja. Kuvan voi tallentaa myös tietokoneen tai kännykän taustakuvaksi.

SMART

Täysin erilaista tapaa asettaa tavoitetta edustaa SMART-menetelmä. Se tulee sanoista

  • Specific – tarkka
  • Measurable – mitattava
  • Achievable – saavutettavissa oleva
  • Relevant – oleellinen
  • Time-bound – aikaan sidottu

Smartti tavoite on siis eksaktisti määritelty asia, jonka saavuttaminen on realistista ja tarkasti määriteltävissä tietyllä hetkellä. ”Rikastuminen” ei siis ole smartti tavoite. Sen sijaan ”vuosiansioni on vuoden 2015 lopussa yli 100.000 euroa (brutto)” voi olla smartti tavoite, jos se on lisäksi realistinen ja oleellinen henkilön tavoitteleman kehityksen – kuten rikastumisen – kannalta.

Smartit tavoitteet ovat käytössä organisaatioissa, kuten liikeyrityksissä ja kansalaisjärjestöissä. Ne voivat parhaillaan selkeyttää työn tarkoitusta ja ohjata jokapäiväisiä valintoja. Mitä minun tai meidän tiimin on parasta tehdä juuri nyt?

Smartit tavoitteet toimivat hyvin kunnianhimoisten tavoitteiden palastelussa konkreettisiksi toimenpiteiksi.

Fiilispohja

Kolmas tapa asettaa tavoitteita on suosikkini. Se perustuu kysymykseen ”miltä haluat, että sinusta tuntuu?”. Se sopii mielestäni erityisesti yksinyrittäjille, mutta myös esimerkiksi työnhakijoille. Siinä saa käyttää mielikuvitustaan ja luovuutta.

Konkreettisten, mitattavien tavoitteiden asettelussa voi mennä pieleen monella tavalla, mikä aiheuttaa epäonnistumisen tunteen.

  1. Tavoitetta ei saavuteta tai se saavutetaan myöhässä – tavoitteen saavuttamisessa epäonnistuttiin.
  2. Tavoite muuttuu matkan varrella – tavoitteen asettelu epäonnistui.
  3. Tavoite saavutetaan liian helposti – miksi en unelmoinut isommin?

Ratkaisu on tunteiden tavoittelu.  Itselle tärkeiden tunteiden tavoitteleminen pitää meidät kiinni tässä päivässä. Ei ole oleellista onko vuosiansiomme 90.000 vai 110.000 euroa vaan se, miltä meidän jokapäiväinen elämämme maistuu. Miksi tavoitella jotakin veren maksu suussa nykyhetken kustannuksella? Elämä on tässä ja nyt.

Tunne voi olla esimerkiksi energisyys, turvallisuus, rakkaus, ilo, onnellisuus, tyytyväisyys, kunnioitus, itsevarmuus, luottamus, tyyneys – ihan mitä vain.

Katso video tunnetavoitteiden asettamisesta. Danielle LaPorte vierailee Marie Forleon ohjelmassa.


Tavoitteita voi pohtia niin työssä kuin yksityiselämässä. Elämää ei kuitenkaan voi suunnitella – yllätyksiin kannattaa varautua. Toisilla on elämä Excelissä, toisilla Post-It-lapuilla, toisilla haaveet muhivat korvien välissä. Jokaisella on oma tapansa, mutta toisiltaan voi silti oppia uutta.

Artikkelia on päivitetty 30.6.2016.

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter