1176365999148122

Liityin Facebookiin asuessani HOAS:illa Arabianrannassa. Toisin sanoen se on ollut varmaan vuonna 2007. Muistan kuinka opiskelukaverini opasti minut sen ihmeelliseen maailmaan. Sen jälkeen Facebook-kavereita ja seurattavia sivuja, ryhmiä ja tapahtumakutsuja on kertynyt lukematon määrä.

office-605503_640

Tätä kirjoittaessani pelataan Minimalismipelin ensimmäistä digikierrosta ikinä. Osallistuin tällä viikolla pelaamiseen perkaamalla Facebook-kavereitani. Havahduin siihen, että minulla on kavereina Facebookissa henkilöitä, joita en edes tunne, kun kävin koko listan läpi. Tämä tapahtui lähetellessäni kutsuja Ravintolapäivän pizzeriaamme (tervetuloa Pizzeria Plåtiin 21.5.2016 klo 11-17!).

Erot sosiaalisten medioiden luonteessa

Olen ollut jo vuosia myös LinkedInissä ja sen suhteen noudatan tiukempaa linjaa. LinkedInin koko idea vesittyy, jos en pysty kysyttäessä luonnehtimaan verkostoni jäsentä tai pyydettäessä esittelemään ihmisiä toisilleen. Olen aina ihmetellyt miksi saan LinkedInissä kaveripyyntöjä ihan tuntemattomilta.

Naamakirjan suhteen suodattimeni on ollut löyhempi. Olen hyväksynyt kavereikseni vain yhden kerran tapaamiani ihmisiä ja jopa henkilöitä, joita en ole välttämättä edes tavannut kertaakaan. Jotkut jäävät elämääni pidemmäksi aikaa, jotkut eivät koskaan palaa – etukäteen ei voi tietää.

Minulla on kokemusta myös Facebookin ”kaveripiirien” kanssa kikkailemisesta. Silloin vuosia sitten minulla oli erilliset listat Amnestyn ja Vihreiden kautta tulleille tuttavuuksille. Päivityksiä tehdessäni jaoin ne eri piireille. Silloin loin kolmanneksi ryhmäksi ”lähimpien ihmisten piirin”, jonka nimi oli ”Halaisin”. Listalle pääsi, jos arvelin kohdatessamme kasvotusten halaavani ko. henkilöä. Apukysymys, jota käytin mielessäni oli siis ”Halaisinko?” Noista listoista olen vuosia sitten luopunut. Ne tulivat kuitenkin mieleeni, kun havaitsin mieleni hapuilevat sääntöjä, joiden mukaan tehdä päätöksiä poistettavista ja jätettävistä Facebook-ystävistä.

Google Plussaa en ole vieläkään oppinut käyttämään 🙂

Luokitteleminen on inhimillistä

Ihmisellä on jokin sisäsyntyinen tarve luokitella asioita. Luepa vaikka minkä tahansa uuden bändin lehtihaastattelua, niin todennäköisesti he eivät halua tulla lokeroiduksi mihinkään kategoriaan. Mutta kansa vaatii lokeroita! Miten toimittaja voisi kuvailla ennen kuulumatonta musiikkia vertaamatta siihen johonkin jo olemassa olevaan? Kun tiedämme mihin luokkaan joku tai jokin kuuluu, tunnemme hallitsevamme tilanteen ja olevamme sen herra. Elizabeth Gilbertin Eat, Pray, Love -kirjassa (ei leffassa) on muuten mielenkiintoinen kuvaus balilaisesta yhteiskunnasta ja sen hierarkiasta.

Poistin suuren osan vanhan työpaikan vapaaehtoisista, lyhyen aikaan työyhteisöni jäseninä olleista harjoittelijoista ja sijaisista, joihin suhde ei ole säilynyt elävänä. Jotkut tyypit, jotka ovat erityisen sympaattisia tai jääneet positiivisella tavalla jääneet mieleen, saivat jäädä. Poistaminen alkoi parinkymmenen klikkauksen jälkeen helpottua. Loppujen lopuksi poistin 827 alkuperäisestä kaveristani 153 eli 18,5 % yhdellä istumalla. Ja toisenkin kierroksen voisi vielä tehdä.

Kaikkien kontaktien läpi käymiseen ei lopulta mennyt kovin pitkään. Kaikki kaverit -näkymässä ylimpänä tuntuu olevan jonkin salaisen algoritmin mukaan läheisimpiä ihmisiä, ei varmaan sellaisia joiden kanssa olen viestitellyt ja joiden juttuihin olen jotenkin reagoinut viime aikoina. Siispä skrollasin sivun alareunaan ja etenin ylöspäin. Jos vastaan tuli ihan outo henkilö, poistin hänet samantien tai avasin profiilisivun toiseen välilehteen ja tutkin sitä kunnes sain päätöksen aikaiseksi. Joidenkin (yleensä naisten) kohdalla myös vaihtunut sukunimi hämäsi. Ja epämääräiset profiilikuvat, joista ihmistä ei tunnista, hankaloittivat myös asiaa. Sori!

Apukysymyksiä digiraivaajalle

  • Halaisinko?
  • Moikkaisinko?
  • Kysyisinkö Mitä kuuluu?
  • Tunnistaisinko kadulla?
  • Kutsuisinko häihini?
  • Olenko sukua hänelle? Verisukulainen vai avioliiton kautta? Nykyisen vai entisen?
  • Hyväksyisinkö kaverikseni, jos pyyntö tulisi tänään?
  • Onko minulla tälle henkilölle jotain annettavaa?
  • Ajattelenko hyötyväni tästä henkilöstä jotenkin? Millaisia tunteita se herättää minussa?
  • Millaisia muistoja tästä henkilöstä minulla on?
  • Haluanko muistaa ne?

Millaisia apukysymyksiä olet itse käyttänyt tai haluaisit käyttää kavereita peratessa?

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter