1176365999148122

Suomen ammattijärjestäjät ry:n vuosikokouksen yhteydessä viime viikonloppuna Anne te Velde-Luoma avasi meille kollegoilleen uutta ajanhallinnan menetelmää, jonka on kehittänyt hollantilainen zen-munkki Paul Loomans.

Paul Loomans Time-surfing aikasurffaus

Minulla on aikaa

Loomansin tausta on teatterimaailmassa ja hänellä oli eräässä vaiheessa elämäänsä projekteja useissa maissa. Yhtenä päivänä hän havahtui siihen, että hänellä on kolme To Do -listaa, mutta tunne oman elämän hallinnasta puuttui. Zen-munkkina hän päätti repiä listansa ja kehittää uudenlaisen menetelmän ajanhallintaan, jonka voi suomentaa ”ajan harjalla surfaamiseksi”. Hänen kirjansa nimi on ”Minulla on aikaa”. Aikasurffaus on seitsemän kohdan metodi ja jokaista kohtaa käsitellään peruskurssilla kahden tunnin ajan. Saimme menetelmästä pikaesittelyn ja se tuntui saavan yleisössä myönteisen vastaanoton.

Jäähyväiset itsekurille

Metodi on tahdonvoimaan, itsekuriin ja kontrolliin perustuvien menetelmien vastakohta ja Loomans kehottaakin tekemään asioita ”sitten kun siltä tuntuu”. Ymmärrän hyvin vastarinnan, jota esimerkiksi David Allenin koostama Getting Things Done -ohjelma (GTD) saattaa nostattaa, mikäli sitä yrittää noudattaa oivaltamatta metodin tausta-ajatusta. Se voi tuntua insinöörimäisen monimutkaiselta, jos ohjelman pyrkii ottamaan käyttöönsä sellaisenaan. Mielestäni GTD sisältää varsin mainioita käsitteitä ja siitä voi olla paljon iloa, kunhan ei yritä mullistaa tehtävänhallintaan käyttämäänsä systeemiä yhdessä yössä.

Keskittyjän mantra

Aikasurffaus-menetelmästä itselleni tarttui mieleen sloganit:

Tee yksi asia kerrallaan. Tee asia loppuun.

Samankaltaisia mantroja olen hokenut mielessäni itselleni viime vuosina. Huomaan turhauttavan usein aloittavani monta asiaa (sekä isoja että pieniä), jättäväni ne kesken ja aloittavani taas uuden ennen kuin edellinen on päättynyt. Yhden asian valmiiksi tekeminen ennen seuraavan aloittamista olisi varmasti järkevää ja tehokasta, mutta se on myös yllättävän vaikeaa.

Ruuhkavuosia eläessä tuntuu, että tekemistä on pakko kerrostaa eli tehdä useita asioita ”päällekkäin”. Tämä on mielestäni hyvä asia kunhan korkeintaan yksi asia kerrallaan vaatii työmuistin käyttöä ja keskittymistä. Esimerkiksi aamupuuroa syödessä voi lukea sanomalehteä, mutta podcastia kuunnellessa ei kannata yrittää lukea sähköpostia.

Tehtävien vaihteleminen (task switching) tuntuu myös välillä väistämättömältä: vaikka heräisin kuinka aikaisin aamulla, en ehtisi itse hoitaa kaikkia aamutoimiani ennen kuin lapset heräävät. Jos alkaisin muistutella heitä pukeutumisesta ja aamupesulla käymisestä vasta kun olen itse valmis, leikkisivät he pyjamat päällä siihen asti kunnes ovesta pitäisi jo olla lähdössä.

Huomasin Annen elämänviisasta esitelmää kuunnellessani tuskastuvani suunattomasti, sillä kaltaiselleni kärsimättömälle ihmiselle erilaisten mindfulness-harjoitusten ajatteleminen aiheuttaa suurta henkistä kärsimystä. (Harjoitusten tekeminen ei ole läheskään yhtä tuskallista kuin niiden ajattelu.) Vaikka tiedän, että harjoituksista voi olla suurta hyötyä, jokin sisäinen pakko patistaa minua käyttämän ajan hyödyksi tehtäviä kerrostamalla.

”Viikkolukujärjestyksen” puolustuspuhe

Itselleni on toistaiseksi toiminut erittäin hyvin sellainen tapa, että teen tietyt rutiinit aina samana viikonpäivänä, vaikka niillä ei ole ulkopuolisen asettamaa määräaikaa. Laskut maksan maanantaisin, blogin julkaisen joka toinen keskiviikko, tulostettavan perjantaisin ja WordPressin lisäosat päivitän sunnuntaisin. Systeemi joustaa molempiin suuntiin, enkä ruoski itseäni mikäli määräajoista tulee lipsuttua, mutta näin minun ei tarvitse murehtia kaikista asioista joka päivä tai pelätä unohtavani tehdä ne. Rutiinit saattavat toistua viikottain, kuukausittain tai vaikka vuosittain.

Pelkään pahoin, että jos en asettaisi tavoitteeksi blogin päivittämistä vähintään joka toinen viikko, en koskaan olisi ”sillä tuulella”. Esimerkiksi tätä kirjoittaessani jouduin käyttämään tahdonvoimaa, jotta sain blogin aloitettua enkä alkanut katsoa mieheni kanssa House of Cardsin neljännen kauden toiseksi viimeistä jaksoa. Underwoodit saavat odottaa huomiseen.

Vaihdoin juuri kuntosalijäsenyyteni Yogaian vuosimaksuun. Toistaiseksi olen joogaillut etukäteen suunnittelematta, silloin kun kaikki olosuhteet ovat osuneet kohdilleen. Olen aivan varma, että saisin harrastettua liikuntaa useammin, mikäli päättäisin etukäteen tietyt päivät jolloin pyrin parhaani mukaan rauhoittumaan joogamatolle edes vartiksi.

Syleile keskeytyksiä

Keskeytykset ovat huonossa huudossa ja tuottavuusasiantuntijat käskevät välttämään niitä kuin ruttoa. On tutkittu, että flow-tilaan palaaminen kestää keskimäärin 27 minuuttia, jos hyvin alkanut työ keskeytetään. Siksi yllätyin kovasti, kun Loomansin mukaan keskeytyksiä vastaan ei kannata taistella vaan antaa täysi huomio keskeyttäjälle. Kun keskeytys on käsitelty loppuun, voi hyvillä mielin palata alkuperäiseen tehtävään. Mikäli keskeytykseen suhtautuu torjuvasti, sen aiheuttama negatiivinen tunneryöppy vaikeuttaa huomion palauttamista alkuperäiseen kohteeseen. Varsin kiintoisaa!

Pikaisen esittelyn perusteella Loomansin menetelmä kuulostaa hyvin mindfulness-trendin mukaiselta ja ihaltavalta. Käytännöllinen puoleni suhtautuu siihen kuitenkin skeptisesti eikä se välttämättä ole minua varten, vaikka mielenrauhasta haaveilenkin. Olen iloinen, että GTD:stä ja muista olemassa olevista menetelmistä turhaan helpotusta etsineille on vaihtoehtoisia tapoja päästä ajankäytössään ”niskan päälle”. Toivottavasti joku kustantaja ottaa sen pian käännettäväkseen ja saamme lukea surffailusta lisää suomeksi!

on helsinkiläinen koulutettu ammattijärjestäjä ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja. Blogissaan hän kirjoittaa ehtimisestä ja mahtumisesta, jotta lapsiperheiden, ADHD-oireisten ja yrittäjien arki olisi mahdollisimman sujuvaa. Eveliina auttaa pääkaupunkiseudulla asuvia perheitä perkaamaan ja järjestämään tavaroitaan sekä kotikäynneillä että ”Hyvä järjestys, sujuvampi arki” -kursseilla.

Facebook Twitter